Kutsu Tiiman ylimääräiseen yleiskokoukseen 29.11.2016

KUTSU

 

Tiima ry:n ylimääräiseen yleiskokoukseen

 

Tiima ry:n ylimääräinen yleiskokous pidetään tiistaina 29.11.2016 klo 17.15 Humus-kahvilassa, Oulun yliopistolla.

 

Kokouksessa käsitellään kaksi tärkeää asiaa: Tiiman Hol-edustajan ja -varaedustajan valinta sekä Tiiman sääntökorjauksien vahvistus.

 

Hol eli Historian Opiskelijain Liitto ry on muuttanut toimikautensa jaksotusta. Aiemmin maaliskuussa alkanut toimikausi alkaa nyt jo tammikuussa. Tämän seurauksena Hol-edustajat tulee valita jo tämän vuoden puolella, toisin kuin aiemmin on tehty. Tiiman hallitus katsoo, että päätöksentekoa pitäisi tuoda lähemmäksi jäsenistöä ja Hol-edustaja tulisi valita yleiskokouksen päätöksellä samaan tapaan kuin edustajat Humanistiseen Kiltaan. Haluamme korostaa, että Hol-edustajaksi voi hakea kuka tahansa Tiiman jäsen mukaan lukien tulevan hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt.

 

Tiiman sääntöjen mukaan sääntöjen muuttamisehdotus vaatii hyväksynnän 2/3 enemmistöllä kahdessa perättäisessä yhdistyksen kokouksessa, jotka on pidetty enintään kahden viikon väliajoin. Keväällä vahvistetut uudet säännöt palasivat Patentti- ja rekisterihallitukselta korjattaviksi. Korjauksista päätettiin syyskokouksessa. Kokouksessa vahvistetaan Tiiman sääntöpäivitysten korjaukset toisessa käsittelyssä.

 

Tervetuloa!

 

Hallituksen puolesta

Puheenjohtaja Ilkka Peuna

 

 

 

TIIMA RY

YLIMÄÄRÄINEN YLEISKOKOUS

29.11.2016 klo 17.15

Oulun yliopisto, Humanistinen tiedekunta, Humus-kahvila

 

        

              ASIALISTA

 

  1. Kokouksen avaus
  2. Kokouksen järjestäytyminen

– valitaan kokouksen puheenjohtaja

– valitaan kokouksen sihteeri

– valitaan kokouksen pöytäkirjantarkastajat, jotka toimivat tarvittaessa  ääntenlaskijoina

  1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  2. Työjärjestyksen hyväksyminen
  3. Ilmoitusasiat
  4. Vahvistetaan sääntöjen korjaukset
  5. Valitaan Tiiman edustaja ja varaedustaja Historian Opiskelijain Liittoon
  6. Aloitteet
  7. Meta
  8. Kokouksen päättäminen

 

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.