Väistyvän puheenjohtajan terveiset

Hei kaikki iloiset tiimalaiset!

Hallitus on pitänyt marraskuussa syyskokouksen ja joulukuun alussa viimeisen kokouksensa. Seuraavan vuoden hallitus on valittu ja tämän vuoden hallitustoimijoilla on tehtävänään enää kirjoittaa testamentit tuleville toimijoille. Minuun on iskenyt kuluvan viikon aikana kummallinen haikeus, kun viimeisetkin velvollisuudet on kohta saatu hoidettua. Siirryn itse ensi vuonna hieman erilaisiin tehtäviin OYY:n organisaatiossa, joten luonnollisesti ajatukset pyörivät jo enemmän tai vähemmän niissä ympyröissä. Opintopisteidenkin eteen pitäisi jaksaa vielä työskennellä, mutta halusin käyttää hetken päivästäni (toisin sanottuna lykätä esseen aloittamista) muistelemalla kulunutta hallitusvuotta.

Vuoden 2013 hallitus aloitti toimitansa heti tammikuun toisella viikolla järjestäytymiskokouksella. Suuri osa hallituksen toimijoista oli aivan uusia ja niiden muutaman vanhan toimijan läsnäolo helpotti puheenjohtajan työn aloittamista. Kevään tapahtumista erityisesti mieleen jäivät laskiaissaunan ”katastrofi”, kun loppusiivouksesta tullut lasku osoittautui hurjan suureksi, ja aprillipäivän aprillipila, jonka seurauksena jotkut veteraanit olivat valmistelleet vastalauseena adressin. Keväällä hallitus suoritti Tiima-huoneen siivouksen, jonka tulokset ovat hiljalleen mitätöityneet vuoden aikana😉. Kesällä kaksi hallituslaista lähti inttiin, joten syksyllä järjestettiin ylimääräinen jäsenkokous hallituksen täydentämiseksi. Juha ja Tuukka olivat loistavana apuna hallituksen toiminnassa kevätkuukaudet, kiitos pojille siitä.

Syksy on ollut raskas, koska tapahtumien järjestäminen ja fuksien tuominen osaksi Tiimaa ovat olleet toiminnan keskiössä. Tiima-huoneen päivitys on kaikesta huolimatta onnistunut erinomaisesti, kun hallitus sai ostettua tiimikselle uuden, superretron ja pehmoisen sohvan sekä jääkaapin. Hallitustakin saatiin täydennettyä, ja Lauri ja Miia ovat päässeet hienosti toimintaan mukaan. He jatkavat myös ensi vuoden hallituksessa, mikä taatusti takaa jatkuvuuden hallituksen toiminnassa. Fuksisuunnistus sujui hyvin ja mielestäni näyttää siltä, että fuksit ovat yleisesti tunteneet itsensä tervetulleeksi Tiimaan ja ryhmäytyneet erinomaisesti.

Ensi vuoden toimintasuunnitelma tulee ohjaamaan hallituksen toimintaa tarkasti, mutta samalla joustavasti. Toimintasuunnitelman uudistaminen on minulle yhdenlainen saavutus, kun aiemmin raskas ja ympäripyöreä toimintasuunnitelma on nyt kevyt mutta selvästi velvoittava. Halusin puheenjohtajan työn aloittaessani tuoda Tiiman hallitukseen uudenlaisen toimintakulttuurin, joka samalla keventää yksittäisten ihmisten työtaakkaa ja lisää hallituksen yhteishenkeä. Mielestäni olen onnistunut tavoitteessani ihan hyvin. Seuraavan hallituksen tehtävä on kehittää toimintaa omanlaiseensa suuntaan, mutta luonnollisesti toivon, että osa minunkin tavoitteistani ja haaveistani jäisi elämään myös ensi vuonna.

Puheenjohtajavuosi on ollut minulle avartava, voimia koetteleva ja ennen kaikkea erittäin antoisa. Olen solminut vuoden aikana useita hyviä ystävyyssuhteita, joiden tiedän kestävän pitkään. Kiitos ihanalle hallitukselle, jonka kanssa olen saanut työskennellä vuoden aikana. Ja kiitos teille kaikille huipuille tiimalaisille, ilman teitä ei olis myöskään Tiimaa!

Hauskaa joulua ja railakasta uutta vuotta kaikille,

Terveisin pj Siiri Nousiainen

IMG_0435

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.